Taival.la - verkkolehti maailmasta ja matkailusta kiinnostuneille

Tongariro – Vaellus halki Mordorin

Tongariro Alpine Crossing on hulppein osa eräästä Uuden-Seelannin yhdeksästä ‘Great Walks’-vaelluksesta. Pohjoissaaren vulkaaninen aavikko tunnetaan myös nimellä Mordor, sillä siellä Peter Jackson kuvasi Lord of the Ringsin -elokuvien osuuksia, joissa Frodo ja Sam vaeltavat kohti Tuomiovuorta.

Ensimmäisen Lord of the Rings -leffan jälijltä Uuteen-Seelantiin matkanneiden määrä on kasvanut 50 prosenttia. Jo maahan saapuvan lentokoneen turvavideolla saattaa kujeilla ohjaaja Peter Jackson fantasiahahmojensa kanssa. Lentokentällä odottaa jättimäinen kääpiöpatsas.

Luonnossa kulkiessa etenkin Eteläsaarella tuntuukin siltä, että jokainen pusikko ja aukea on potentiaalinen Lord of the Rings -kuvauspaikka. Todellisista kuvauskohteista suurin osa on kuitenkin epämääräisiä metsiä, tasankoja ja kukkuloita ilman erityisiä tuntomerkkejä. Ikonisin ja kaikkien tuntema kohde on pohjoisen Matamatassa sijaitseva Kontu (Hobbiton).  Kuvausten jälkeen Konnun hobittisetit jätettiin pystyyn, ja maanomistaja muokkasi paikan kalliiksi turistiansaksi.

Vapaampi LotR-kokemus löytyy Tongarirosta. Tuntikausien taivallus mordormaisten laavakivikenttien läpi tuntuu pitkältä ja haastavalta, mutta palkitsee lopussa. Sauronin valtakuntaan voi reissata helposti Rotorualta ja Tauposta, jos on matkalla Aucklandin ja Wellingtonin välillä. Auton vuokraamisen sijaan kannattaa maksaa paikallisille yrittäjille autokyydeistä, koska reitti päättyy kauas lähtöpisteestään.

Klassinen tapa suorittaa parikymmentä kilometriä pitkä Tongariro-reitti on aloittaa aamunkoitteessa lännestä, Mangatepoposta, ja päättää se illalla pohjoisen Ketetahiin. Tämä artikkeli kuvailee ns. happy pathin, eli sää on hyvä ja aikaa riittävästi. Myrskyisällä, kylmällä, sateisella tai usvaisella säällä reittiä ei ehkä kannata yrittää – Frodollakin oli palatessaan yksi sormi vähemmän.

Paholaisen rappusilla

Autoja saapuu usvaisessa aamunkoitteessa Tongariro-reitin lähtöpisteelle. Vaeltajat tutkivat varusteitaan ja napsivat kuvia niityistä ja etelän lumihuippuisesta Ruapehu-vuoresta. Ilma on kylmä, mutta lämpenee pian. Alkutaipaleella pitkospuut ja polut johdattavat vuoristomaisemien halki.

Ensimmäiset kilometrit ovatkin leppoisaa menoa, kunnes luulot otetaan pois Devil’s Staircase (Paholaisen rappuset) -nimellä tunnetulla jyrkällä nousulla. Pohjelihakset ovat kovilla, ja moni matkaaja joutuu tässä vaiheessa luopumaan haaveistaan kokeilla kahta reitiltä lähtevää valinnaista sivupolkua. Poluista toinen on helppo 1,5 tunnin pyörähdys Mount Tongarirolle, ja toinen on rankka kolmetuntinen kapuaminen uhkaavan näköiselle punahuippuiselle tulivuorelle Ngauruhoelle, “Tuomiovuorelle”.

Elokuvia varten kartionmallisen Ngauruhoe-vuoren huippua jyrkennettiin ja siihen lisättiin tehosteita, mutta aktiivinen tulivuori on uhkaava ilman digitaalisia salamoitakin. Vuori ei ole erityisen korkea (2291 metriä), mutta haastavaksi nousun tekee rinteen koostumus: se on pelkkää irtosoraa. Ei polkuja, ei kaiteita, ei armoa. Välillä sentään saa jalansijaa isommista lohkareista. Kukin räpiköi ylös omalla tyylillään – konttauskin on suosiossa.

Noustessa kommunikaatio on tärkeää. Eräs nainen oli saada jalkapallon kokoisen irtokiven naamaansa, mutta “ROOOCK!” -huudot ylempää rinteestä pelastivat hänet täpärästi. Alempana brittityttö kuunteli kiivetessään klassista musiikkia kuulokkeista, mutta tajusi pian itsekin ottaa kuulokkeet pois.

Sorasurffaamalla alas vuorenrinnettä

Ylhäällä näkymät ovat odotetun fantastiset. Hyvällä säällä voi nähdä 150 kilometrin päässä siintävän “Uuden-Seelannin Fuji-vuoren” eli Taranakin. Ngauruhoen punertavan kraaterin äärellä on hyvä relata hetki eväiden parissa. Irtosora on selvästi saanut kiipeäjät kunnioittamaan vuorta, eivätkä aivan kaikki uskalla pelleillä kraaterin reunalla selfieitä nappaamassa.

Vuorelta laskeutuminen on eri tavalla haastavaa. Tasapainon merkitys korostuu. Laskeutumista helpottaa salainen tekniikka, kutsuttakoon sitä vaikka sorasurffaukseksi. Ideana on valita kaikkein upottavinta soraa sisältävä reitti ja polkea siihen kantapäät edellä. Vuoren jyrkkyys hoitaa loput. Sorasurffaus kuluttaa kengän pinnoitetta, ja välillä pitää poistaa kyytiin hypänneitä teräviä pikkukiviä nilkoista, mutta ihmisten ilmeet ovat kyllä sen arvoiset, kun syöksyy rinnettä alas heidän ohitseen huimalla vauhdilla. Lisäksi näin pääsee alas vartissa vajaan tunnin sijaan.

Ngauruhoen jälkeen alkaa perusreitin upein vaihe. South Crater -tasangon kuumaisemissa vaeltaessa on aikaa mietiskellä esimerkiksi sitä, että maastoon pitäisi asentaa jättikaiuttimet soittamaan Howard Shoren eeppisiä LotR-sävellyksiä. Kraaterin jälkeen löytyvien smaragdinsävyisten lampien vesi on jäätävän kylmää ja varmaankin täynnä haitallisia mineraaleja, mutta silti jotkut uskaltautuvat uimaan.

Väsyttävä lopputaival

Vuorilta päästyä avautuu laaja näkymä pohjoiseen. Väsyneitä matkaajia lepäilee reitin varrella ja Ketetahi Hut -majalla. Helikopterit kuljettavat rakennustarvikkeita ylös, ja tarvittaessa myös loukkaantuneita matkaajia sairaalaan. Edessä olevat polut mutkittelevat lannistavan kauas horisonttiin. Tästä vaiheesta ei selviä ilman ystävää. Jos olet yksin matkassa, niin paras alkaa juttusille jonkun kanssa, sillä viimeiset kymmenisen kilometriä ovat tappavaa tylsyyttä.

Ensin alkaa loputtomalta tuntuva laskeutuminen kukkuloita pitkin, jossa ei ole muuta auringonsuojaa kuin hattu ja aurinkorasva (jotka muistit ottaa mukaan, right?). Alhaalla laaksossa seuraa virikkeisempi, mutta yhtä loputtoman tuntuinen vaellus metsän siimeksessä. Uuden-Seelannin yksi harvoja huonoja puolia on se, ettei luonto ole täynnä jännittäviä outoja eläimiä kuten Australiassa. Täällä niitä nimittäin kaivattaisiin.

Tässä vaiheessa päälle alkaa painaa kiire ehtimisestä hakupisteelle: jotkut onnettomat myöhästyvät kuljetuksestaan ja joutuvat kehittelemään tavan päästä takaisin ihmisten ilmoille. Kävely sivistyksen pariin Ketetahista ei ole pitkä, jos joku ottaa liftarin kyytiin kilometrin päässä kulkevalta tieltä. Jos ei ota, matkaa lähimpään asutukseen Turangiin on 25 kilometriä.
Jos tuntuu, että Tongariro Alpine Crossingista voi jäädä vajarit, voi vaelluksen suorittaa myös 2-3 päivää pidennettynä 50 kilometrin Tongariro Northern Circuit -reittinä.

Tämä on Leffamatkailu-juttusarjan ensimmäinen osa. Seuraava osa ilmestyy kuukauden kuluttua, ja siinä seurataan erään kovaa potkivan filosofin jälkiä.

Pelkkää irtosoraa. Ei polkuja, ei kaiteita, ei armoa.

Mordor-vaeltajan muistilista

  • Autokyytejä löytyy helposti Tauposta, Turangista ja Rotorualta
  • Reitin pituus on n. 20 kilometriä
  • Aikaa vaaditaan noin 6-8 tuntia ja 3h enemmän jos kiipeää Ngauruhoelle
  • Ngauruhoe purkautui viimeksi 1977
  • Maoripomo Te Heuheu Tukino IV julisti alueen pyhäksi vuonna 1886
  • Tongariro on maailman ensimmäisiä valtiollisia luonnonpuistoja

Arvostele artikkeli:

9 3 0 0 0

Kommentit (3)

  • Profiilikuva
    Pekka-setä 2 vuotta sitten

    Kiva juttu toi muistoja mieleen - itse kiersi tämän joulukuussa 2013.

    Vastaa  
  • Profiilikuva
    Marjaleena 2 vuotta sitten

    Huikean hienoa kerrontaa

    Vastaa  
  • Profiilikuva
    Marjaleena 2 vuotta sitten

    Hyvä kertomus, lisää tätä.

    Vastaa  
< >

Kommentit

Kommentoidaksesi sinun on ! Jos sinulla ei ole tunnusta, luo sellainen välittömästi.