Taival.la - verkkolehti maailmasta ja matkailusta kiinnostuneille

Vapaudenriisto Palestiinassa

Olin saapunut kaverin kanssa Betlehemiin, ihmetellyt eristysmuuria ja Banksyn graffiteja sekä kierrellyt päivällä Länsirannalla. Illalla päätimme vielä tutkailla kaupunkia, ja heti ensimmäiseksi silmään osui jonkinlainen videopelihalli. Harmittoman näköinen paikka, Mikki Hiiren kuvakin maalattu seinään – täällä ei mikään voi mennä pieleen, right? Aluksi ei mennytkään.

Ovella ollut pappa hymyili ja vaihtoi rahat (n. 2 euroa shekeleinä) viideksi pelipoletiksi. Sisältä löytyi laaja valikoima kaikenlaisia viihdelaitteita ja 90-luvulle jämähtäneitä videopelejä. Lapsiperheet viettivät iltaa hauskoissa merkeissä. Jotain oli silti pielessä. Pikkulapset tuijottivat meitä suurin silmin, ehkä uteliaina, ehkä pelokkaina – muukalaisten demonisointi lienee pakollinen “kouluaine” Lähi-idän konfliktin molemmilla puolilla. Hymyilin ipanoille.

Se riitti. Samassa jostain ilmestyi mustiin pukeutunut mies joka alkoi tuuppia meitä sivummas. Oudossa tilanteessa ensimmäisenä mieleen tullut ajatus oli että tämä epäkohtelias yksilö ohjaa meidät jonnekin alueelle, jossa on profiiliimme sopivampaa viihdettä. Tuuppausten väkivaltaisuus ja tyypin ilme kertoivat kuitenkin että tästä ei ole kyse. Koetin kysyä, mistä kiikastaa. Vastaus oli lyhyt: “Don’t talk!”

Etenimme kohti rakennuksen syvyyksiä ja kaikki kommunikaatioyritykset kaatuivat samaan, vanhaksi käyvään “Don’t talk!” -läppään. Päädyimme toimistoon, jossa kiihkeästi arabiaksi neuvottelevat miehet selvästi pähkäilivät, mitä meille tunkeilijoille pitäisi tehdä.

“Krhmm.. “

“Dont talk!”

Mieli yritti ratkoa syytä tälle episodille. Tajusin, että minä ja kaverini saattaisimme ulkonäön puolesta näyttää israelilaisiltakin. Palaverin päätteeksi vittumaisin tyyppi otti yhden avustajan mukaan ja tuuppi meidät hissiin joka meni alas. Pimeään kellariin. Tässä vaiheessa tilanne alkoi jo hermostuttaa ihan oikeasti. Onneksi toinen miehistä alkoi viimeinkin puhumaan englantia ja kuulusteli vakavan oloisena mistä olemme ja mitä tekemässä. Kummatkin olivat jo varmasti tajunneet, ettei yksikään Israelin vakooja tai kätyri olisi niin tyhmä että marssisi tällaiseen paikkaan huvittelemaan, joten pääsimme vapaaksi, häipymiskehotuksen saattelemana.

Päästyämme hissillä uloskäynnille livahdin kuitenkin jonkin hulluudenpuuskan vallassa takaisin yhdestä hallin monista ovista ja hermostuneena laitoin pari polettia Tekken 3 -koneeseen. Parin erän jälkeen kuumotus kävi sietämättömäksi. Jätin loput poletit ja häivyin pikaisesti.

Bussimatkalla Jerusalemiin kaikki arabin näköiset käskettiin ulos tarkastuspisteillä. Meitä ja kahta aasialaista israelilainen rynnäkkökiväärityttö kehotti hymyillen jäämään bussiin. Helppo ymmärtää, mikseivät palestiinalaiset varsinaisesti aina jaksa rakastaa muukalaisia. No hard feelings, kävisin uudestaankin.

Piditkö matkatarinasta? Kerro omasi täällä!

Hermostuneena laitoin poletteja Tekken 3 -koneeseen. Parin erän jälkeen kuumotus kävi sietämättömäksi.

Arvostele artikkeli:

7 4 0 0 0

Kommentit (1)

  • Profiilikuva
    Marjaleena 2 vuotta sitten

    Jännää

    Vastaa  
< >

Kommentit

Kommentoidaksesi sinun on ! Jos sinulla ei ole tunnusta, luo sellainen välittömästi.