Taival.la - verkkolehti maailmasta ja matkailusta kiinnostuneille

Kaoottiset kannabisöverit Jaisalmerissa

Goan jälkeen kahden serkkuni ja minun seuraava etappi oli Jaisalmer, aavikkokaupunki Länsi-Intiassa. Kaupungin vetonaula on kamelitrekkaaminen läheiseen Tarin autiomaahan. Junamatka Goalta Jaisalmeriin taittui tulevaa kahden yön aavikkoekskursiota intoillen.

Aavikkotrekki ponnahtikin kaikkien aikojen kokemusten joukkoon. Tuhansien tähtien tarkkaileminen silkinpehmeällä hiekalla maaten oli suurenmoinen elämys. Jaisalmerissa toimii poikkeuksellisesti laillinen kannabiskauppa, ja aavikkokokemustamme tehostivat pari öistä avaruuskeksiä.

Kahden yön jälkeen oli aika palata Jaisalmeriin, jossa tapasimme kanadalaisen ystävämme Jessen. Matka alkoi vedellä viimeisiään, ja päätimme juhlistaa upeaa reissua. Nelistään suuntasimme kohti kannabiskauppaa. Minä ja nuorempi serkkuni Ilari arvioimme kahden yön avaruuskeksiputken tehostaneen pajatoleranssiamme niin paljon, että ostimme avaruuskeksien lisäksi vahvat bhang lassi -kannabispirtelöt mieheen. Jesse tyytyi keksiin, vanhempi serkku lähti nukkumaan.

Oli alkuilta, aavikkokaupungin kadut olivat kirkkaat ja elävät. Tuuli huokaili lempeästi, kun siirryimme erään ravintolan tyhjälle kattoterassille Jaisalmerin valtavan linnoituksen varjoon. Tilasimme oluet ja safkaa.

On vaikea sanoa, olimmeko istuneet viisi vai kaksikymmentä minuuttia, kun trippi alkoi. Pyysin seurueelta anteeksi ja sanoin meneväni haukkaamaan ilmaa.

Parvekkeella menetin syvyysnäköni.

Läheinen auto oli äkkiä satojen metrien päässä. Äänet sekoittuivat, vaimenivat ja korostuivat äkisti. Koitin skarpata, mutta sekavuus eteni hitaasti ja varmasti kuin ilta-auringon venyttämät varjot.

Palasin pöytään, jossa pirtelöä nauttinut Ilari pälpätti innostuneesti Jessen nyökkäillessä. Erehdyin luulemaan, että mies on hyvässä kunnossa. Otin palasen höttöistä ”kasvisburgeria”, jossa pihvi oli raaka-aineiden puutteessa korvattu ketsupilla.

Seuraavaksi siirryin vessaan kakomaan.

Toaletin seinät olivat paperia, ja tunsin kiusallisen selvästi, miten ääneni kuuluivat läpi ruokapöytään. Yökkäilin kymmenen minuuttia kyynelten valuessa. Mitään ei tullut ylös. Ahdistus alkoi ottaa valtaa.

Palattuani Ilari ilmoitti, ettei pysty näkemään mitään. Kaupungin valot sekoittuivat hänen silmissään tuhansien värien kirjoksi. Kylmät väreet kulkivat aaltona läpi kehoni.
Kävimme lyhyen keskustelun.

”Jesse, nyt menee aika lujaa yli.”
”Ymmärrän.”
”Ilari, lähdetäänkö?”
”Ajattelin juuri sanoa samaa.”
”Jesse, auttaisitko?”

Jotenkin maksoimme ruoat ja kehot täristen laskeuduimme kolme kerrosta katutasolle. Ilari ei päässyt ensimmäisiä portaita alas ilman apua. Jokaista hetkeä selkeyttä seurasi kolme kaaosta.

Ensimmäisen kerran elämässäni minua alkoi vallata toivottomuus, tunne siitä, että jokin raja on ylitetty lopullisesti. Paluuta ei olisi. Tunne on elämäni pahimpia.

Jessen opastuksella vaapuimme kolmesataa metriä majataloomme. Jokainen teko oli mietittävä tarkkaan: keho ei enää toiminut automaattisesti. Rojahdimme sänkyihimme sanomatta mitään ja aloitimme välittömästi tunteja kestäneen vapinatripin.

Kävin läpi elämäni vaiheita vahvoina visuaaleina, mutta läpikäymäni tunnetilat olivat tuomitsevia ja surullisia. Olin valtavan pettynyt itseeni, kun tiedostin tilani surkeuden.

Tunnin jälkeen huomasin, että Ilari on kuollut. Olin varma, ettei mies hengittänyt enää. Huhuilin serkkua, mutta olin liian sekaisin tehdäkseni muuta. Vanhempaa serkkuani en kehdannut herättää. Sekavan surun turruttamana mietin, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Lopulta nukahdin.

Onneksi kuolema oli mielikuvitukseni tuotetta, sillä tuhannen tunnin jälkeen Ilari ja minä heräsimme hiljaisina. Sanoja ei tarvittu. Pyysimme anteeksi matkaseuraltamme ja kävimme pitkän keskustelun omista rajoistamme, päihteistä ja elämästä ylipäätään.

Läksy oli arvokas. Olin siinä mielessä onnekas, että opin tuntemaan hauraat rajani ystävien seurassa. Kokemus olisi ollut pahempi vain, jos kukaan ei olisi ollut ohjaamassa minua ja serkkupoikaa turvaan Jaisalmerin mutkikkailla kaduilla.

Iltaa ei voi eikä kuulu unohtaa ikinä. Se toimii varoituksena paitsi itselleni, toivottavasti myös muille yli-innokkaasta asenteesta kannabiksen tai minkä tahansa huumausaineen käyttöön.

Jessen ja Ilarin nimet ovat muutettu.

Piditkö matkatarinasta? Kerro omasi täällä!

Parvekkeella menetin syvyysnäköni.

Arvostele artikkeli:

15 7 1 0 4

Kommentit (0)

< >

Kommentit

Kommentoidaksesi sinun on ! Jos sinulla ei ole tunnusta, luo sellainen välittömästi.